VASTUULLISUUS

Vastuullisuus on asia, jonka pohjalta haluamme rakentaa toimintaamme. Kukaan ei enää tänä päivänä voi kiistää kulutuksen merkitystä luonnolle, eläimille ja niiden monimuotoisuudelle. Haluamme olla suunnannäyttäjinä siinä, että valintoja voi ja pitää tehdä ekologisesti sekä sosiaalisesti kestävästi, jotta voimme säilyttää kauneuden ympärillämme. Siispä haluamme tarjota hevosharrastajille mahdollisuuden valita vastuullisesti.

Haluamme lisäksi kannustaa asiakkaitamme kiertotalouden pariin ja haastaa meitä kaikkia muuttamaan ajatusmallejamme kestävämpään suuntaan. Mikäli sinua kiinnostaa miten hevosharrastuksessa voi huomioida kiertotalouden näkökulmia, suosittelemme lukemaan kestävän kehityksen asiantuntijan Maria Runosen mietteitä "Hevosista ja kiertotaloudesta".



Ympäristön hyväksi

Tuottaaksemme uutta, meidän ei tarvitse käyttää puhtaita luonnonvaroja vaan voimme käyttää jo olemassa olevia materiaaleja, toisin sanoen hyödyntää jätteet. Koko yritystoimintamme perustuu samalle ajatukselle, käyttää mahdollisimman paljon kierrätettyä sekä ylijäämää, vähentäen jätettä maailmassa ja tuottamalla sitä itse mahdollisimman vähän. Käyttämämme kankaat ovat teollisuuden ylijäämää. Ylijäämä tarkoittaa siis sitä, että vaatetehtaat eivät ole käyttäneet näitä kankaita vaan ne päätyisivät joko energiantuotantoon tai kaatopaikalle. Lisäksi hyödynnämme kierrätysturvavöitä tuotteissamme, jotka muutoin päätyisivät energiantuotantoon.



Suunnittelu ja valmistus

Heican sekä tuotesuunnittelu että valmistus tapahtuu Suomessa. Vain siten voimme varmistua tuotanto-olosuhteista, laadusta sekä ympäristökuormituksesta. Kun tuote suunnitellaan ja valmistetaan lähellä on kuljetusmatkat lyhyet ja päästöt pysyvät maltillisina.

Suunnittelussa haluamme kiinnittää huomiota niin laatuun kuin myös eläimen hyvinvointiin. Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme oman testitiimin sekä asiakaspalautteiden avulla, jotta tuotteemme palvelisivat asiakkaitamme paremmin. Pyrimme suunnittelemaan malliston, jossa yksittäinen tuote sopii erilaisille käyttäjille kuin myös erilaisiin tilanteisiin. Näin tuotteet liikkuvat nopeasti tehtaalta kuluttajalle ja varastot pysyvät pieninä. Haluamme vastata kysyntään, emme luoda kysyntää.



Paketointi ja logistiikka

Pakkauksissamme jatkuu sama ajatusmalli kuin tuotannossakin. Haluamme hyödyntää jätteen eli käyttää teollisuuden ylijäämää. Verrattuna esimerkiksi kierrätyspahviin, ylijäämään ei tarvitse käyttää energiaa materiaalin muokkauksessa vaan sitä voi käyttää sellaisenaan.

Kiinnitämme jatkuvasti huomiota kuljetuksista aiheutuviin päästöihin ja kehitämme toimintojamme päästöjen vähentämiseksi. Valitsemme yhteistyökumppanimme läheltä, jotta kuljetusmatkat pysyvät lyhyinä. Pyrimme tuotetiedoissa kuvaamaan tuotteen mahdollisimman tarkasti, jotta palautuksia tulisi mahdollisimman vähän. Palautuneet tai vioittuneet tuotteet puhdistetaan, korjataan ja käytetään uudelleen mm. eläinsuojeluyhdistyksissä mahdollisuuksien mukaan.